Seikkailu

Anna soitti miulle vuoden viimeisenä sunnuntaiaamuna, että lähenkö yhelle mehtäreitille lenkkeilemään, siellä on puolessa välissä matkaa laavu ja reitti on hyvin merkitty. Tottahan toki lähin mukaan. Joten pakattiin koirat ja reppu autoon ja ajettiin ihan uusille huudeille. Kumpikaan ei ollu käyny siellä aikasemmin.

Lähdimme matkaan, reitin alkupäässä oli alueesta iso kartta ja vihkosia minkä voi ottaa mukaan (vihossa oli esim. kartta), otimme sitten sellaisen matkaan just in case.. Anna laitto puhelimeen päällä vielä sports trackerin, että nähdään paljon on kulettu jne.  Alkumatkasta jo näytti siltä, että reitillä ei ole äskettäin kulettu ja ajattelin sen tarkoittavan sitä, että ketään ei ole tulossa vastaan. Laskin Milon vapaaksi, se olikin koko reissun paras päätös.  Reitin alkumatka kulki sellaisen ryteikön läpi. Metsä oli täynnä myrskyn kaatamia puita mitkä oli vaan jätetty sinne miten sattuu. Osa reitti merkinnöistä oli kaatuneissa puissa joten välillä piti vähän suunnistaa. Puita sai sitten ylittää ja alittaa ja kiertää. Milo kulki ihan onnellisena, Lemmy meni esteet vähän tehokkaammin kuin Anna olisi halunnut ja Taranistakin tuli esiin kunnon agiliitokoira joka meni esteet ihan näppärästi. Tämän tiheikön jälkeen tulimme sellaiselle metsätielle joka on lähinnä ratsastusreittinä. Tie oli mutainen, mutta ainakin se oli esteetön. Tie ei varsinaisesti kuulut reitille, mutta merkintöjä ei näkynyt missään joten päätimme kävellä sitä pitkin sillä pakkohan sen oli ainakin johonkin viedä.

Kävelimme tovin tietä kunnes huomasimme taas metsässä polun jonka varrella oli keltaisella merkitty puu, siellä meni siis taas se oikea reitti. Päätimme jatkaa siis sinne, polku näytti kuivemmalta kuin hevosten polkema mutatie. Eikä kaatuneita puitakaan näkynyt. Tässä vaiheessa jalat olivat jo ihan kurassa ja koirat ihan mutaisia. Polku olikin alkuun ihan kelpo, se oli melkein kuiva ja ihan hyvin merkitty. Kunnes ei ollut.. Merkit hävisivät taas ja polkuja meni joka suuntaan. Mutta ei hätää onhan meillä kartta, katsotaan siitä mikä suunta on oikea. Tai sitten ei, kartta on nimittäin pudonnut allekirjoittaneen taskusta. Valitsimme siis arviolta reitin. Se ei ollut oikea vaihtoehto, kiersimme jonkin lisälenkin. Löysimme kuitenkin taas merkityn polun ja pian se veikin pienelle metsäautotielle. Sen varella oli opaste laavulle, eli suunta oli taas oikea. Pian reitti vei meidät taas metsään. Tällä kertaa polku ei ollut kuiva ja kaatuneita puitakin oli. Reitti vei kirjaimellisesti ojan pohjalle. Siinä ei ehkä ole aina ollut oja, mutta nyt oli. Vettä virtasi oikein kunnolla, mutta kyllä merkit menisvät ojassa. Emme tietenkään kävelleet vedessä, paitsi Taran joka halusi välttämättä kulkea siellä. Koirat oli jo niin märkiä ja likaisia, ettei siitä enää mitään haittaakaan voinut olla. Itseasiassa ojassa virtaava vesi oli kirkasta ja huuhteli osan mudasta pois.

Lopulta pääsimme laavulle, se oli kallion päältä. Paikka oli ihan hieno oikeastaan. Juotimme koirat ja joimme itsekkin vähän. Emme jääneet sinne pidemmäksi aikaa sillä alkoi jo hämärtää ja takasin oli vielä sama ihana reitti kuljettava. Ei kyllä keretty kauksi kun alkoi olla vaikea nähdä polkuja ja puihin tehtyjä keltaisia merkkejä. Selvisimme kuitenkin amazonin ohi (se oja oli ainakin yhtä iso) ja pääsimme metsäalueelle josta näkyi pienelle tielle. Mietimme veisikö tie meidät takaisin helpommin, vai johtaako se johonkin muualle. Tietä pitkin olisi helpompi kulkea pimeässä.

Sitten ihan puskista jalkoihini törmäsi jokin eläin. Onneksi se oli mäyräkoira, Anna tosin kerkesi säikähtää sen olevan jotain muuta. Otin koiran kiinni ja huomasin sillä olevan pannassa puhelin numero. Anna soitti numeroon ja minä laitoin koiran kiinni Milon hihnaan kun poika oli edelleenkin vapaana. Koiran omistaja oli etsimässä koiraa vähän eri suunnalla ja sovimme, että tulemme tielle odottamaan häntä. Mies tuli muutaman minuutin päästä autolla hakemaan koiraa. Mies neivoi myös miten tietä pitkin pääsee takaisin, ettei tarvitse mennä takaisin jo pilkkopimeään metsään. Loppu matka meni sitten ihan helposti tietä myöten. Olimme kyllä aika tyytväisiä kun palasimme takaisin autolle.

Kotiin päästä olikin sitten koirien pesu edessä. Omat jalat ja kädet oli myös ihan mutasia ja vaatteet oli märät. Koirat olikin sitten illan aika poikki. Reitti oli vähän erikoinen mutta tulipahan käytyä. Tästä opin ainakin sen, että jos Anna sanoo: mie tiiän yhen hyvän reitin, se on hyvin merkattu ja muutenkin kiva", niin sinne ei ainakaan mennä..

Kivaa meillä kaikin kaikkiaan oli ja koiratki pääs vähän uusille huudeille tutkimaa paikkoja. :D
Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille :)

Jouluiset kuulumiset

Joulu tuli ja meni enkä jouluna juuri koneella käynyt joten jouluterveiset tulee nyt. :)

Meidän joulu alkoi sunnuntaina kun olimme koko perheen voimin vanhempien luona O.C:ssa (Kesälahdella..). Vain miun ja Jennin kissat puuttuivat. Koirat saivat riekkua yhdessä pitkästä aikaa. Tosin lumen puute ja märkyys vähän häiritsi tätä mutta kivaa silti oli.

Maanantaina kävin töissä ja hakemassa kissatkin mukaan ja menin takaisin porukoille. Vietimme siellä joulua, kaikki muut paitsi toinen siskoni miehensä ja heidän laumansa.

Joulun aika meni kaikin puolin hyvin, meillä oli tosi hauskaa ja koirat ja kissat nauttivat olostaan. Lemmy sai lahjaksi sellaisen pehmolelu käärmeen (ainakin 1,5m pitkän), jolla Milo sitten innostui leikkimään. Se oli hauska näky kun pieni Milo veti perässään isoa käärmettä. Morí löysi ennenaikojaan oman lahjansa ja avasi sen myös samantien, on se aika epeli. Kukaan ei kaatanut kuusta tai varastanut sen koristeita, vaikka veikkaukset olikin toisia. :D  Tämä oli Iivon eka joulu meillä ja kovin rennosti näytti sen ottavan, innostui jopa vähän leikkimään uusilla lelulla. Enimmäkseen Iivo kuitenkin vain katseli kun Lunitari leikki.

Oli kyllä mukavat vapaat :) Seuraavia odotellessa..

aina ei mene niin kuin toivoisin

Tänään miulla on vähän huonompia kuulumisia. Milo on ollut viime aikoina vähän vetäytyvä, säikky ja ehkä vähän kiukkuinen. Siis edelleen aina valmis lähtemään ja leikkimään, eikä kiukkuinen tarkoita, että ärisee koko ajan tai olisi ollut vihainen.

Viime torstaina sain varmistuksen asiaan jota jo vähän epäilinkin mahdolliseksi. Milon oikea silmä on muutamassa viikossa muuttunut erinäköiseksi kuin vasen. Torstaina silmätohtori sitten tutki Milon silmät ja tulos oli: oikeassa silmässä on katarakta. Kaihi on edennyt todella nopeasti ja oikea silmä onkin jo lähes sokea. Tämä kyllä selittää Milon käytöksen, kai se on outoa kun ei näekkään kuin toisella silmällä. Vaikka toki onneksi näköaisti ei ole koirille niin tärkeä kuin esim. ihmiselle. 

Vasen silmä on vielä terve, mutta lääkärin mukaan se sokeutuu myös mahdollisesti yhtä nopeasti kuin oikeakin. Tällä hetkellä Milo tosiaan juoksentelee vapaana vielä ihan helposti, mutta esim. hypätessä ei ole aina osunut sinne minne on ollut tarkoitus. 

Eli nyt sitten totutellaan tälläiseen elämään. Onneksi epilepsia on nyt kurissa.

Milon nenä toimii vallan mainiosti :)

piiiiitkästä aikaa

Voi olla, että kukaan ei enää edes viitsi lukea tätä, mutta kirjoitanpa nyt silti.

Nyt kun kesä on tältä erää (valitettavasti) ohi voin ilokseni ilmoittaa, että tämä kesä oli Taranille huippu kesä. Elikkäs allergiaoireet saatiin keväällä kuviin ja koko kesä mentiin hyvin vähillä oireilla. Kertaakaan ei tarvittu edes antibioottia. :D

Keväällä ajelin Taranin karvat lyhyeksi ja pesin kerran viikossa ihoa rauhoittavalla shappoolla muutaman viikon ajan (sen jälkeen aina silloin tällöin), keväällä aloitettiin myös kortisonikuuri. Tiedän, ettei ole parasta antaa koiralle kortisonia, mutta kyllä siitä on vaan ollut niiiin paljon apua. Taran oli kesällä todella reipas, kutisi vain vähän, ei ollut levoton öisin. Taran saa tällähetkellä joka kolmas päivä pienen annoksen kortisonia.

Milokin on voinut ihan hyvin, epilepsialääkitys ehkä vähän väsyttää. Tosin virtaa on edelleenkin kuin pienessä kylässä, mutta kun ollaan esim. kotona rauhassa niin Milo lepää kyllä mielellään. Eipä ole kuitenkaan ollut yhtää kohtausta kohta vuoteen. :)

Tein koirille pitkästä aikaa jäljet (tai veljein toimi Taranin kanssa). Helppoon maastoon ja aika lyhyet, kun edellisistä on aika paljon aikaa. Milon jälki oli ihan suora, Taranin jälki oli ensin suora ja sitten teki aika hyvän kaarteen. Joonas luotti Taraniin enemmän ja sanoi sen tarttevan haastetta eikä pikkulasten jälkeä... Eihän se siis vaikea ollut vieläkään mutta silti :D

Ensin mie menin Milon kans, ihan kivasti meni. Kyllä Milo muisti mitä piti tehdä ja ihan mielellään tekikin sen. Sitten meni Joonas Taranin kanssa. Taran oli ihan innoissaan kun tajusi mitä tehdään. Se meni nenä maassa ihan innoissaan, kaarrekkin meni ihan helposti. Viikonloppuna ajattelin, että voitas ottaa uudestaan ja tällä kertaa voisin kokeilla vähän vaikeempaa maastoa. Milo ollaan myös laitettu etsimään joku, ensin se oli sitä mieltä, että sille riittää kun tietää missä mie oon, mutta sitten saatiin se innostumaan ehtimää mehästä myös muita. Aika helpoilla mentiin tässäkin, mutta mukavaa oli ja Milo oli ihan innoissaan. :D Tälläistä pientä puuhailua meillä harrastetaan, muille jää sitten ne vaativammat jutut :D

Taran keskittyneenä jälkeensä

Käytiin vallotammassa karhuvuori (luontopolku mikä vie jollekki kalliolle)

Kiitos Niinalle kuvista, näin reipas Taran ei sitte muina kesinä ookkaa ollu :D

Mie oon vaan niin onnellinen kun Taran jakso tuohuta kesällä ihan uudella tavalla

Tällästä tälläkertaa täällä :)

Kissoja, kissoja

Morí ja Lunitari ovat tulleet molemat miulle ilman, että olisin ollu kissaa ottamassa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että katuisin tai harmittas niiden laumaan kuuluminen. Päinvastoin. Mutta miksi niin kissamainen kirjoitus? Vastaus on aika simppeli; kesäkuun loppu on kissojeni juhla-aikaa. Eli siis Morísta tulee kesäkuun loppupuolella (päivä on vähän mysteeri) iso mies kun poika täyttää jo 3-vuotta.

Ajatella, se pieni, pelokas rääpäle (jonka kotiini hain kun se kerta oli miulle varattu..) on jo iso ja vähän vähemmän pelokas. Morí on todella kiltti kissa, eikä tee tihutöitä. Tai no aukoo ovia, kaappeja ja ja ja, mutta ei kutenkaan mitään kauhean ärsyttävää. Morín kanssa hankaluuksia on tuottanut sen pelko ihmisiä kohtaan. Koiria tai muita kissoja se ei pelkää yhtään, mutta ihmisiä kyllä. Pikkuhiljaa Morí on kuitenkin reipastanut. Toivon, että tämä kehitys vain jakuu.

Kaverukset <3 td="">

Morí "pahanteossa", puotti tuon vesikuppiin :D 

Ja sitten on tuo villikko eli Lunitari, sen syntymäpäivä on miulle vielä isompi mysteeri (joskus loppukesästä 2011). Mutta en unohda koskaan sitä päivää kun se minulle tuli 15.6.2012. Moría mie sentään menin hakemaan muualta ja olin siinä vaiheessa ottamassa kissaa, mutta kun tuona päivänä menen töihin en olisi ikinä arvannut tulevani kotiin kahden kissan kanssa. Toinen kissa sai muualta uuden kodin ja toisen päätin pitää itsellä jo sillä minuutilla kun sen ensi kerran näin. Lunitari on kyllä tehnyt Lauma ÖÖ:n arjesta vilkkaamman ja ikinä ei tiedä mitä tapahtuu. Luni ei vierasta ihmisiä yhtään ja Morín kanssa ovat kyllä kuin paita ja peppu (ihan ensi päivistä asti ovat olleet). Koiria Luni ei voinut alkuun sietää yhtään, mutta vuosi on pitkä aika ja nyt Luni ja Taran on kavereita. Lunilla ei ollut minkäänlaista kuria kun se tuli, se teki ihan mitä huvitti. Äkkiä se onneksi oppi vähän tapoja. Se on maailman ahnein kissa ja varastaa ruokaa aina kun saa siihen mahdollisuuden. Luni on aiheittanut myös sydämentykytystä muutaman kerran, sillä selvästikkin on monta elämää (ei niistä sen enenpää).

Ja vielä yksi kissa uutinen: Hippu sai veljekseen kissan!! Minulle tarjotiin melkein 3-vuotiasta leikattua maine coon-poikaa. Ajattelin, että sillä olisi enemmän tilaa O.C:ssa ja hyvä koti siellä. Joten kysyin porukoilta olisiko siellä paikka tälläiselle kotia kipeästi vailla olevalle kissalle. Äiti on monesti haaveillut kissasta, kun on seurannut miun kissojen menoa. Äiti innostuikin nopeasti ja sanoi, että kyllähän tänne kissa mahtuisi ja Hippukin tykkää kissoista. Iskä ei innostunut ihan heti, oikeastaan vasta sitten kun kissa oli jo niillä.. Iivo on sellainen laiskan puoleinen kissa ja tosi lepposa. Tykkää silittelystä ja selvästikkin tekisi mieli vähän leikkiä miun kissojen kanssa, mutta ei ole vielä oikein mennyt mukaan. Morín kanssa tuohuaa kyllä välillä. Koirista ei   pidä yhtään, mutta tulee ihan kivasti toimeen niiden kanssa. Ollut kuitenkin vasta 1,5kk uudessa kodissa. Hieno kissa se on. :)

Iivo :)

Vähän koiristakin jotain. Taran on voinut tosi hyvin, eikä sillä ole ollut yhtään ihotulehduksia tänä keväänä/kesänä. Toki se edellyttää monia asioita, mutta ihan huippua silti. Milokin voinut ihan hyvin, Milo on alkanut uida enemmän kuin muina kesinä yhteensä. :)

Näin meillä :)

Onnea Taran

Rakas Taran täyttää tänään jo 3-vuotta. Niin se aika kuluu ja pienestä pallerosta on tullut jo ihan iso pallero. Onnea myös kaikille Taranin sisaruksille! :D

Kuva on viime kesältä, mutta koska en jaksa etsiä tuoretta tämä saa kelvata. ;)

wazz up?

Enpä ole taas ihan äsken jaksanut kirjoittaa, mutta toisaalta mitään erikoista ei ole tapahtunut. Nyt kuitenkin vähän kuulumisia :)

Elikkäs piskuinen Milo täytti viime kuussa jo 6-vuotta eli alkaa olla jo miehen iässä. Milon epilepsia pysyy nyt lääkkeillä hyvin kurissa ja poika voikin oikein hyvin.

Ilokseni voin ilmoittaa, että Taranin polvet on 0/0 :D ja silmäthän on jo aikasemmin tutkittu terveiksi. Lonkat ja kyynärät kuvataan kun töissä on sopiva hetki. (nyt ainakin on niin kiire, että joudutaan odottelemaan kun ei ole akuutti homma). Taranilla ei ole myöskään pariin kuukauteen ollut ihovaivoja jos kutinaa ei lasketa. Siitepölykautta odotellessa..

Morí putosi kirjahyllyn päältä naama edellä ja sen yläkulmahammas katkesi ja se jouduttiin poistamaan kokonaan. On muuten hauskan näköinen kun yksi kulmuri puuttuu. :D Pääasia on, että kissa on kunnossa.

Lunitari on tottunut koiriin hyvin, se ei enää sähise niille ja on jopa tehnyt kunnolla tuttavuutta Milon ja Taranin kanssa. Etenkin Taranin sillä Milo ei mielellään tee tuttavuutta Lunitarin kanssa.

Ihanaa kevättä, olkoon kuraa ja hiekkaa loputtumiin jokapaikassa ;D

Morí heräämössä

Devi :)