maanantai 20. elokuuta 2012

Lomareissuja

Loma ei ole vielä ohi, mutta kirjoittelempa parista jo takanapäin olevasta lomareissusta. Ensimmäiselle reissulle matkaan pääsi Milo ja Taran, kissat pääsivät täyshoitola O.C:hen ;). Ensimmäinen matka vei meidät viikonlopuksi Niinan luo Espooseen. Milo, Nuray ja Tesni olivat innoissaan ja Tarankin vaikutti ihan tyytyväiseltä. Hyvä reissu oli, käytimme koiria koirapuistossa, ulkoilimme niiden kanssa muutenkin aika paljon. Koirat saivat olla Jonin ilona lauantaina useamman tunnin kun kävimme Niinan kanssa linnanmäellä. Meillä oli ainakin kivaa, en sitten tiedä miten kivaa Jonilla mahtoi olla..

Koirapuistossa ei ollut muita koiria kuin meidän nelikko, mutta ei se ainakaan menoa haitannut. Jopa Taran innostui leikkimään ja JUOKSEMAAN. Tosin heittäityi välillä maahan ja oikaisi jatkuvasti pysyäkseen perässä, mutta silti. Harmi vain, että tällä reissulla ei ollut kameraa mukana. Olisi tullut hyviä kuvia kun kaikilla koirilla oli niin mukavaa. Ensi kerralla sitten :D

Toinen reissu vei Tampereen kupeeseen ylöjärvelle, sinne pääsi vain Taran mukaan. Milo, Morí ja Lunitari olivat edellämainitussa täyshoitolassa. Tosin mainittakoon sen verran, että Milo oli ollut lauantaina reippaana poikana iskän ja veljein mukana siskoni ja sen miehen remontti apuna. Milo oli kyllä kuulemma ollut tosi nätisti ja saanut juoksennella vapaana pihalla. Kerran Milo oli tehnyt virhearvion ja kun hepuli oli iskenyt poika oli hypännyt suoraan harmaaseen maali astiaan. Oli kuulemma ollut yltäpäätä maalissa (ei onneksi päästä, maalia ei ollut mennyt silmiin, suuhun tai korviin). Onneksi maali oli lähtenyt kokonaan pois kun poika oli pesty saman tien. :) Sellainen raksamies Milo on.

Tällä reissulla minulla oli kamera mukana, nyt saatte Taranin matkan kuvina :)

 
Taran oli matkaalähtö aamuna hiukan masentunut kun Milo ja kissat ei ollu kotona 



Perillä Taran pääsi tutustumaan staffinpentu Kössiin (kyllä Taran on juuri näin innoissaan)
Äkkiä löytyi paikka mistä vahtia pihaa, se oli paljon mielenkiintoisempaa kuin pentu
Koirapuistossa Taran tykkäsi tutustua muihin koiriin ja innostui välillä jopa leikkimäänkin
Torikokous; hei kukas sie oot?
Koirapuiston jälkeen väsytti kovin, mutta pihaa oli vahdittava (aidan toisella puolella oli tosi rasittavia lapsia)
Kössiä ei väsyttänyt laikaan joten Taran sai olla kiipeilyteline/purulelu/hyppyeste/.. :D
Taran oli tosi valppaana kun naapurin lapset tuli aitaa kiinni huutelemaan: "kattokaa Kössi ja paksu koira!" Taran syö tuollaset huutelijat aamupalaksi.. ;)
Juuri ennen kotiin lähtöä Taran alkoi olla tosi väsynyt, Taranin päiviin ei normaalisti kuuluu 24/7 menoa :) Kössikin alkoi vihdoin olla vähän rauhallisempi

Reissu oli ihan kiva, Taran meni aina innoissaan koirapuistoon (kävimme parissa eri puistossa), vaikka ei siellä ihan hirveästi riekkunutkaan. Tutustui uusiin koiriin, välillä saattoi vähän aikaa juosta niiden kanssa, muuten vaelteli yksin tai istui keskellä puistoa ja seurasi muiden puuhia. Puiston yhteydessä oli myös järvi missä sai uittaa koiria, Taran kävi mielellään kahlaamassa siellä. Kerran oli hiukan ikävä tapaus puistossa kun sinne tuli sellainen pyreneittenmastiffi mix (uros), se oli aivan valtavan kokoinen, painoi ainakin 75-80kg. Se ei jättänyt Tarania rauhaan vaan ahdisti sen aitaa vasten ja hyppi päälle, sen omistaja ei puuttunut mitenkään asiaan ja Taran parka kerkesi loukata selkänsä ennen kuin sain sen jätin alta pois. :( Mutta muuten reissu onnistui kaikin puolin hyvin ja Taran vaikutti ihan tyytyväiseltä. Tosin oli ihan rättiväsynyt kun päästiin kotiin. Jaksoi kuitenkin tervehtiä Miloa ja Moría innoissaan. :)

Lomaa on vielä viikko jäljellä saanut nähdä mitä kivaa vielä keksin Lauma ÖÖn iloksi :)

3 kommenttia:

  1. Mukava lukea teidän kuulumisia. :)
    Paksulle koiralle rapsutusterveisiä ♥

    VastaaPoista
  2. Asutteko työ Slinnassa? :) Missä siellä on koirapuisto?:o PS. Liityin lukijaksi;)

    VastaaPoista
  3. Asutaan Savonlinnassa, täällä ei taida olla lainkaan koirapuistoa. olemme käyneet muiden paikkakuntien koirapuistoissa :)

    VastaaPoista