sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Milo: Super-dog vai kaamea mörkö? ;)

Milo on oikea super-dog, Milo selvisi hienosti pitkästä sairastelu jaksosta pakkasten kera. Ulkona oli monta viikkoa noin -miljoona astetta pakkasta ja pojalla oli samaan aikaan kahdesti nielurisatulehdus. Paljoa ei ulkona oltu, mutta nyt nuo ajat on toivon mukaan takana. Milon nielurisat poltettiin ja muutaman päivän näytti siltä, että siitä ei kyllä ollut apua, mutta nyt alkaa näyttää paremmalta. Nyt voidaan vain toivoa, että nielurisa ongelmat loppuivat. :D
Nyt kun Milo voi paremmin, alkaa pienehkö kuntoutus. Eli pitkien sairastelujen johdosta valmiiksi hoikka poika laihtui lisää. Nyt pitäisi saada paino nousuun, mutta en usko sen olevan mikään ongelma.

Milo pääsi myös kahdesti mukaan työssäoppispaikalleni. Olen työssäoppimassa eläinkaupassa tällä hetkellä ja Milo oli todella kiltisti mukana. Milo sai ilahduttaa asiakkaita ja leikkiä eläinkaupan työntekijän koiran kanssa hiljaisempana aikana. Milo tykkäsi kovin kun sai uuden ystävän. Milon uusin tuttavuus on jämtlanninpystykorva-neiti Sera. Toinen Milosta kiva kaveri olisi ollut myös kaupan omistajan bullmastiffi-pentu Reino. Aluksi ajattelin, että Milo pelkäisi Reinoa. Reino on vielä pentu, mutta kooltaan Reino on monta Miloa. Mutta kuinkas kävikään; Milo olisi halunnut tutustua Reinoon, mutta Reinolla on kauhea mörköikä ja pikku-Milo oli Reinon mielestä kauhea mörkö. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti