torstai 2. tammikuuta 2014

Seikkailu

Anna soitti miulle vuoden viimeisenä sunnuntaiaamuna, että lähenkö yhelle mehtäreitille lenkkeilemään, siellä on puolessa välissä matkaa laavu ja reitti on hyvin merkitty. Tottahan toki lähin mukaan. Joten pakattiin koirat ja reppu autoon ja ajettiin ihan uusille huudeille. Kumpikaan ei ollu käyny siellä aikasemmin.

Lähdimme matkaan, reitin alkupäässä oli alueesta iso kartta ja vihkosia minkä voi ottaa mukaan (vihossa oli esim. kartta), otimme sitten sellaisen matkaan just in case.. Anna laitto puhelimeen päällä vielä sports trackerin, että nähdään paljon on kulettu jne.  Alkumatkasta jo näytti siltä, että reitillä ei ole äskettäin kulettu ja ajattelin sen tarkoittavan sitä, että ketään ei ole tulossa vastaan. Laskin Milon vapaaksi, se olikin koko reissun paras päätös.  Reitin alkumatka kulki sellaisen ryteikön läpi. Metsä oli täynnä myrskyn kaatamia puita mitkä oli vaan jätetty sinne miten sattuu. Osa reitti merkinnöistä oli kaatuneissa puissa joten välillä piti vähän suunnistaa. Puita sai sitten ylittää ja alittaa ja kiertää. Milo kulki ihan onnellisena, Lemmy meni esteet vähän tehokkaammin kuin Anna olisi halunnut ja Taranistakin tuli esiin kunnon agiliitokoira joka meni esteet ihan näppärästi. Tämän tiheikön jälkeen tulimme sellaiselle metsätielle joka on lähinnä ratsastusreittinä. Tie oli mutainen, mutta ainakin se oli esteetön. Tie ei varsinaisesti kuulut reitille, mutta merkintöjä ei näkynyt missään joten päätimme kävellä sitä pitkin sillä pakkohan sen oli ainakin johonkin viedä.

Kävelimme tovin tietä kunnes huomasimme taas metsässä polun jonka varrella oli keltaisella merkitty puu, siellä meni siis taas se oikea reitti. Päätimme jatkaa siis sinne, polku näytti kuivemmalta kuin hevosten polkema mutatie. Eikä kaatuneita puitakaan näkynyt. Tässä vaiheessa jalat olivat jo ihan kurassa ja koirat ihan mutaisia. Polku olikin alkuun ihan kelpo, se oli melkein kuiva ja ihan hyvin merkitty. Kunnes ei ollut.. Merkit hävisivät taas ja polkuja meni joka suuntaan. Mutta ei hätää onhan meillä kartta, katsotaan siitä mikä suunta on oikea. Tai sitten ei, kartta on nimittäin pudonnut allekirjoittaneen taskusta. Valitsimme siis arviolta reitin. Se ei ollut oikea vaihtoehto, kiersimme jonkin lisälenkin. Löysimme kuitenkin taas merkityn polun ja pian se veikin pienelle metsäautotielle. Sen varella oli opaste laavulle, eli suunta oli taas oikea. Pian reitti vei meidät taas metsään. Tällä kertaa polku ei ollut kuiva ja kaatuneita puitakin oli. Reitti vei kirjaimellisesti ojan pohjalle. Siinä ei ehkä ole aina ollut oja, mutta nyt oli. Vettä virtasi oikein kunnolla, mutta kyllä merkit menisvät ojassa. Emme tietenkään kävelleet vedessä, paitsi Taran joka halusi välttämättä kulkea siellä. Koirat oli jo niin märkiä ja likaisia, ettei siitä enää mitään haittaakaan voinut olla. Itseasiassa ojassa virtaava vesi oli kirkasta ja huuhteli osan mudasta pois.

Lopulta pääsimme laavulle, se oli kallion päältä. Paikka oli ihan hieno oikeastaan. Juotimme koirat ja joimme itsekkin vähän. Emme jääneet sinne pidemmäksi aikaa sillä alkoi jo hämärtää ja takasin oli vielä sama ihana reitti kuljettava. Ei kyllä keretty kauksi kun alkoi olla vaikea nähdä polkuja ja puihin tehtyjä keltaisia merkkejä. Selvisimme kuitenkin amazonin ohi (se oja oli ainakin yhtä iso) ja pääsimme metsäalueelle josta näkyi pienelle tielle. Mietimme veisikö tie meidät takaisin helpommin, vai johtaako se johonkin muualle. Tietä pitkin olisi helpompi kulkea pimeässä.

Sitten ihan puskista jalkoihini törmäsi jokin eläin. Onneksi se oli mäyräkoira, Anna tosin kerkesi säikähtää sen olevan jotain muuta. Otin koiran kiinni ja huomasin sillä olevan pannassa puhelin numero. Anna soitti numeroon ja minä laitoin koiran kiinni Milon hihnaan kun poika oli edelleenkin vapaana. Koiran omistaja oli etsimässä koiraa vähän eri suunnalla ja sovimme, että tulemme tielle odottamaan häntä. Mies tuli muutaman minuutin päästä autolla hakemaan koiraa. Mies neivoi myös miten tietä pitkin pääsee takaisin, ettei tarvitse mennä takaisin jo pilkkopimeään metsään. Loppu matka meni sitten ihan helposti tietä myöten. Olimme kyllä aika tyytväisiä kun palasimme takaisin autolle.

Kotiin päästä olikin sitten koirien pesu edessä. Omat jalat ja kädet oli myös ihan mutasia ja vaatteet oli märät. Koirat olikin sitten illan aika poikki. Reitti oli vähän erikoinen mutta tulipahan käytyä. Tästä opin ainakin sen, että jos Anna sanoo: mie tiiän yhen hyvän reitin, se on hyvin merkattu ja muutenkin kiva", niin sinne ei ainakaan mennä..

Kivaa meillä kaikin kaikkiaan oli ja koiratki pääs vähän uusille huudeille tutkimaa paikkoja. :D
Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille :)

perjantai 27. joulukuuta 2013

Jouluiset kuulumiset

Joulu tuli ja meni enkä jouluna juuri koneella käynyt joten jouluterveiset tulee nyt. :)

Meidän joulu alkoi sunnuntaina kun olimme koko perheen voimin vanhempien luona O.C:ssa (Kesälahdella..). Vain miun ja Jennin kissat puuttuivat. Koirat saivat riekkua yhdessä pitkästä aikaa. Tosin lumen puute ja märkyys vähän häiritsi tätä mutta kivaa silti oli.

Maanantaina kävin töissä ja hakemassa kissatkin mukaan ja menin takaisin porukoille. Vietimme siellä joulua, kaikki muut paitsi toinen siskoni miehensä ja heidän laumansa.

Joulun aika meni kaikin puolin hyvin, meillä oli tosi hauskaa ja koirat ja kissat nauttivat olostaan. Lemmy sai lahjaksi sellaisen pehmolelu käärmeen (ainakin 1,5m pitkän), jolla Milo sitten innostui leikkimään. Se oli hauska näky kun pieni Milo veti perässään isoa käärmettä. Morí löysi ennenaikojaan oman lahjansa ja avasi sen myös samantien, on se aika epeli. Kukaan ei kaatanut kuusta tai varastanut sen koristeita, vaikka veikkaukset olikin toisia. :D  Tämä oli Iivon eka joulu meillä ja kovin rennosti näytti sen ottavan, innostui jopa vähän leikkimään uusilla lelulla. Enimmäkseen Iivo kuitenkin vain katseli kun Lunitari leikki.

Oli kyllä mukavat vapaat :) Seuraavia odotellessa..

tiistai 22. lokakuuta 2013

aina ei mene niin kuin toivoisin

Tänään miulla on vähän huonompia kuulumisia. Milo on ollut viime aikoina vähän vetäytyvä, säikky ja ehkä vähän kiukkuinen. Siis edelleen aina valmis lähtemään ja leikkimään, eikä kiukkuinen tarkoita, että ärisee koko ajan tai olisi ollut vihainen.

Viime torstaina sain varmistuksen asiaan jota jo vähän epäilinkin mahdolliseksi. Milon oikea silmä on muutamassa viikossa muuttunut erinäköiseksi kuin vasen. Torstaina silmätohtori sitten tutki Milon silmät ja tulos oli: oikeassa silmässä on katarakta. Kaihi on edennyt todella nopeasti ja oikea silmä onkin jo lähes sokea. Tämä kyllä selittää Milon käytöksen, kai se on outoa kun ei näekkään kuin toisella silmällä. Vaikka toki onneksi näköaisti ei ole koirille niin tärkeä kuin esim. ihmiselle. 

Vasen silmä on vielä terve, mutta lääkärin mukaan se sokeutuu myös mahdollisesti yhtä nopeasti kuin oikeakin. Tällä hetkellä Milo tosiaan juoksentelee vapaana vielä ihan helposti, mutta esim. hypätessä ei ole aina osunut sinne minne on ollut tarkoitus. 

Eli nyt sitten totutellaan tälläiseen elämään. Onneksi epilepsia on nyt kurissa.

Milon nenä toimii vallan mainiosti :)

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

piiiiitkästä aikaa

Voi olla, että kukaan ei enää edes viitsi lukea tätä, mutta kirjoitanpa nyt silti.

Nyt kun kesä on tältä erää (valitettavasti) ohi voin ilokseni ilmoittaa, että tämä kesä oli Taranille huippu kesä. Elikkäs allergiaoireet saatiin keväällä kuviin ja koko kesä mentiin hyvin vähillä oireilla. Kertaakaan ei tarvittu edes antibioottia. :D

Keväällä ajelin Taranin karvat lyhyeksi ja pesin kerran viikossa ihoa rauhoittavalla shappoolla muutaman viikon ajan (sen jälkeen aina silloin tällöin), keväällä aloitettiin myös kortisonikuuri. Tiedän, ettei ole parasta antaa koiralle kortisonia, mutta kyllä siitä on vaan ollut niiiin paljon apua. Taran oli kesällä todella reipas, kutisi vain vähän, ei ollut levoton öisin. Taran saa tällähetkellä joka kolmas päivä pienen annoksen kortisonia.

Milokin on voinut ihan hyvin, epilepsialääkitys ehkä vähän väsyttää. Tosin virtaa on edelleenkin kuin pienessä kylässä, mutta kun ollaan esim. kotona rauhassa niin Milo lepää kyllä mielellään. Eipä ole kuitenkaan ollut yhtää kohtausta kohta vuoteen. :)

Tein koirille pitkästä aikaa jäljet (tai veljein toimi Taranin kanssa). Helppoon maastoon ja aika lyhyet, kun edellisistä on aika paljon aikaa. Milon jälki oli ihan suora, Taranin jälki oli ensin suora ja sitten teki aika hyvän kaarteen. Joonas luotti Taraniin enemmän ja sanoi sen tarttevan haastetta eikä pikkulasten jälkeä... Eihän se siis vaikea ollut vieläkään mutta silti :D

Ensin mie menin Milon kans, ihan kivasti meni. Kyllä Milo muisti mitä piti tehdä ja ihan mielellään tekikin sen. Sitten meni Joonas Taranin kanssa. Taran oli ihan innoissaan kun tajusi mitä tehdään. Se meni nenä maassa ihan innoissaan, kaarrekkin meni ihan helposti. Viikonloppuna ajattelin, että voitas ottaa uudestaan ja tällä kertaa voisin kokeilla vähän vaikeempaa maastoa. Milo ollaan myös laitettu etsimään joku, ensin se oli sitä mieltä, että sille riittää kun tietää missä mie oon, mutta sitten saatiin se innostumaan ehtimää mehästä myös muita. Aika helpoilla mentiin tässäkin, mutta mukavaa oli ja Milo oli ihan innoissaan. :D Tälläistä pientä puuhailua meillä harrastetaan, muille jää sitten ne vaativammat jutut :D

Taran keskittyneenä jälkeensä

Käytiin vallotammassa karhuvuori (luontopolku mikä vie jollekki kalliolle)
Kiitos Niinalle kuvista, näin reipas Taran ei sitte muina kesinä ookkaa ollu :D
Mie oon vaan niin onnellinen kun Taran jakso tuohuta kesällä ihan uudella tavalla
Tällästä tälläkertaa täällä :)

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Kissoja, kissoja

Morí ja Lunitari ovat tulleet molemat miulle ilman, että olisin ollu kissaa ottamassa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että katuisin tai harmittas niiden laumaan kuuluminen. Päinvastoin. Mutta miksi niin kissamainen kirjoitus? Vastaus on aika simppeli; kesäkuun loppu on kissojeni juhla-aikaa. Eli siis Morísta tulee kesäkuun loppupuolella (päivä on vähän mysteeri) iso mies kun poika täyttää jo 3-vuotta.

Ajatella, se pieni, pelokas rääpäle (jonka kotiini hain kun se kerta oli miulle varattu..) on jo iso ja vähän vähemmän pelokas. Morí on todella kiltti kissa, eikä tee tihutöitä. Tai no aukoo ovia, kaappeja ja ja ja, mutta ei kutenkaan mitään kauhean ärsyttävää. Morín kanssa hankaluuksia on tuottanut sen pelko ihmisiä kohtaan. Koiria tai muita kissoja se ei pelkää yhtään, mutta ihmisiä kyllä. Pikkuhiljaa Morí on kuitenkin reipastanut. Toivon, että tämä kehitys vain jakuu.

Kaverukset <3 td="">
Morí "pahanteossa", puotti tuon vesikuppiin :D 

Ja sitten on tuo villikko eli Lunitari, sen syntymäpäivä on miulle vielä isompi mysteeri (joskus loppukesästä 2011). Mutta en unohda koskaan sitä päivää kun se minulle tuli 15.6.2012. Moría mie sentään menin hakemaan muualta ja olin siinä vaiheessa ottamassa kissaa, mutta kun tuona päivänä menen töihin en olisi ikinä arvannut tulevani kotiin kahden kissan kanssa. Toinen kissa sai muualta uuden kodin ja toisen päätin pitää itsellä jo sillä minuutilla kun sen ensi kerran näin. Lunitari on kyllä tehnyt Lauma ÖÖ:n arjesta vilkkaamman ja ikinä ei tiedä mitä tapahtuu. Luni ei vierasta ihmisiä yhtään ja Morín kanssa ovat kyllä kuin paita ja peppu (ihan ensi päivistä asti ovat olleet). Koiria Luni ei voinut alkuun sietää yhtään, mutta vuosi on pitkä aika ja nyt Luni ja Taran on kavereita. Lunilla ei ollut minkäänlaista kuria kun se tuli, se teki ihan mitä huvitti. Äkkiä se onneksi oppi vähän tapoja. Se on maailman ahnein kissa ja varastaa ruokaa aina kun saa siihen mahdollisuuden. Luni on aiheittanut myös sydämentykytystä muutaman kerran, sillä selvästikkin on monta elämää (ei niistä sen enenpää).

Ja vielä yksi kissa uutinen: Hippu sai veljekseen kissan!! Minulle tarjotiin melkein 3-vuotiasta leikattua maine coon-poikaa. Ajattelin, että sillä olisi enemmän tilaa O.C:ssa ja hyvä koti siellä. Joten kysyin porukoilta olisiko siellä paikka tälläiselle kotia kipeästi vailla olevalle kissalle. Äiti on monesti haaveillut kissasta, kun on seurannut miun kissojen menoa. Äiti innostuikin nopeasti ja sanoi, että kyllähän tänne kissa mahtuisi ja Hippukin tykkää kissoista. Iskä ei innostunut ihan heti, oikeastaan vasta sitten kun kissa oli jo niillä.. Iivo on sellainen laiskan puoleinen kissa ja tosi lepposa. Tykkää silittelystä ja selvästikkin tekisi mieli vähän leikkiä miun kissojen kanssa, mutta ei ole vielä oikein mennyt mukaan. Morín kanssa tuohuaa kyllä välillä. Koirista ei   pidä yhtään, mutta tulee ihan kivasti toimeen niiden kanssa. Ollut kuitenkin vasta 1,5kk uudessa kodissa. Hieno kissa se on. :)

Iivo :)


Vähän koiristakin jotain. Taran on voinut tosi hyvin, eikä sillä ole ollut yhtään ihotulehduksia tänä keväänä/kesänä. Toki se edellyttää monia asioita, mutta ihan huippua silti. Milokin voinut ihan hyvin, Milo on alkanut uida enemmän kuin muina kesinä yhteensä. :)


Näin meillä :)



keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Onnea Taran

Rakas Taran täyttää tänään jo 3-vuotta. Niin se aika kuluu ja pienestä pallerosta on tullut jo ihan iso pallero. Onnea myös kaikille Taranin sisaruksille! :D

Kuva on viime kesältä, mutta koska en jaksa etsiä tuoretta tämä saa kelvata. ;)

tiistai 2. huhtikuuta 2013

wazz up?

Enpä ole taas ihan äsken jaksanut kirjoittaa, mutta toisaalta mitään erikoista ei ole tapahtunut. Nyt kuitenkin vähän kuulumisia :)

Elikkäs piskuinen Milo täytti viime kuussa jo 6-vuotta eli alkaa olla jo miehen iässä. Milon epilepsia pysyy nyt lääkkeillä hyvin kurissa ja poika voikin oikein hyvin.

Ilokseni voin ilmoittaa, että Taranin polvet on 0/0 :D ja silmäthän on jo aikasemmin tutkittu terveiksi. Lonkat ja kyynärät kuvataan kun töissä on sopiva hetki. (nyt ainakin on niin kiire, että joudutaan odottelemaan kun ei ole akuutti homma). Taranilla ei ole myöskään pariin kuukauteen ollut ihovaivoja jos kutinaa ei lasketa. Siitepölykautta odotellessa..

Morí putosi kirjahyllyn päältä naama edellä ja sen yläkulmahammas katkesi ja se jouduttiin poistamaan kokonaan. On muuten hauskan näköinen kun yksi kulmuri puuttuu. :D Pääasia on, että kissa on kunnossa.

Lunitari on tottunut koiriin hyvin, se ei enää sähise niille ja on jopa tehnyt kunnolla tuttavuutta Milon ja Taranin kanssa. Etenkin Taranin sillä Milo ei mielellään tee tuttavuutta Lunitarin kanssa.

Ihanaa kevättä, olkoon kuraa ja hiekkaa loputtumiin jokapaikassa ;D

Morí heräämössä


Devi :)

tiistai 29. tammikuuta 2013

Vähän kuvia :)

Devin koti näyttää tältä, lisko itse pysyy varmasti piilossa kun yrittää kuvata ;D
Morí halusi ulkoilemaan :)


ja kamerakin kiinnosti kovin

Lunitaria ei paljon ulkoilut kiinnosta :)

tiistai 1. tammikuuta 2013

2012

Vuosi on taas vaihtunut ja taakse jäi tapahtumarikas vuosi. Monia hyviä asioita tapahtui viime vuoden aikana, toki mukaan mahtui myös vastoinkäymisiä, mutta kuka niitä jaksaa muistella.. Tässä muutama kohokohta Lauma öön viime vuodesta.

Alkuvuodesta lauma sai uuden ystävän sekarotuisen Lemmyn, Lemmyä on koulittu koko lauman voimin. Lemmy on siskoni koira, mutta tapaamme aika usein ja Lemmy on ollut luonani hoidossa ja Taran taas on ollut Lemmyn luona hoidossa. Kesäkuussa lauma sai ihan yllättäen uuden jäsenen Lunitarin. En ollut suunnitellut toisen kissan ottoa (toki olin miettinyt, että sitten joskus..). Mutta kun Lunitari tuli kohdalle, en miettinyt tai epäröinyt hetkeäkään. Niimpä pikku kissa muutti luokseni ja tuli osaksi laumaa. Aluksi vähän jännitti tuleeko siitä mitään kun Lunitari ei sietänyt lainkaan koiria, mutta pikku hiljaa tilanne helpotti. Lunitari ei vieläkään varsinaisesti pidä koirista, mutta mitään ongelmia meillä ei ole. Milo ja Taran osaavat antaa kissan olla rauhassa. Morísta tuli kuin uusi kissa kun sai kaverin. Olen niin onnellinen Lunitarista.

Heinäkuun lopulla muutimme uuteen kotiin, tällä kertaa omaan sellaiseen. Koko lauma otti uuden asunnon ilman stressiä vastaan. Koirille tämä olikin jo tuttu paikka ja kissat tutkivat paikat ja painuivat parvekkeelle nukkumaan.
Marraskuussa lauma sai taas uuden jäsenen; Devi-gekon. Olin jo pidempään suunnitellut liskon ottamista ja minulla olikin jo aikalailla kaikki valmiina liskoa varten kotona, itse otus vain puuttui. Sitten marraskuussa olin ansaitulla vapaalla lappeenrannassa ja siellä eräässä eläinliikkeessä oli pikkuinen gekko vailla kotia. Ensimmäisen kerran jätin sen vielä sinne, mutta seuraavana päivänä kävin hakemassa sen kotiin. Oikein ihana pieni otus Devi onkin.

Mielenkiinnolla jään odottamaan mitä vuosi 2013 tuo tullessaan. Niin ja oikein hyvää alkavaa vuotta kaikille :)

perjantai 16. marraskuuta 2012

Uusi jäsen laumaan

Olen pitkään halunnut liskoa ja minulla on ollut kesästä lähtein terraario odottamassa siihen asukasta. Täältä Savonlinnasta liskoa on ollut vaikea saada, mutta olin tällä viikolla muutaman päivän Lappeenrannassa vierailemassa siskoni luona. Kävimme eläinkaupassa ja siellä oli aivan yli-ihana paksuhäntägekko. Jätin sen vielä sinä päivänä kuitenkin vielä liikkeeseen, mutta seuraavana päivänä minun oli ihan pakko hakea se mukaan.

Ei ole tietoa onko lisko tyttö vaiko poika, annoin sille nimeksi Devi (Phoolan Devin mukaan, googleta se jos et tiedä kuka hän on) ;). Devi on pikku hiljaa tutustunut uuteen terraarioonsa ja selvinnyt pitkän automatkan järkytyksestä. Onneksi muut Lauma Öön jäsenet eivät ole kiinnostuneita Devistä, kerkesin jo ajatella, että kissat härkkii sitä kasin puolin :D

Vähän muitakin kuulumisia. Kävin tosiaan koirien kanssa Lappeenrannassa (kissat sai olla äitin ja iskän ilona O.Cssä). Lappeenrannassa Milo ja Taran pääsi touhuamaan Nupun (lk.chow chow), Yodan (pk. collie) ja kahden lk itämaisen kissan kanssa; Maken ja Longon. Tosi kivati meni, sisällä oli oikestaa yllävän rauhallista ja ulkona sitten riehuttiin vähän enemmän. Käytiin koirapuistossa tapaamassa myös Taranin veljeä Mustia, oli kyllä todella kiva nähdä.

Taranilla on ollut vähän ongelmia allergioidensa kanssa, mutta odotamme kovasti talvea. Talvi on yleensä ollut vähän parempaa aikaa Taranille. Toki odotamme sitä muutenkin, olisi jo kiva päästä tekemään kaikkia talven askareita. Tosin nyt kun lunta ei ole vielä tullut, olen tehnyt koirille vielä jälkeä ja kissatkin ovat välillä vähän ulkoilleet.


Devi tutkii uutta asumustaan :)

torstai 20. syyskuuta 2012

Syyspuuhia


Vaikka olenkin täysin kesäimmeinen, on syksyssäkin jottain hyvää. Siitepölyjen vähennyttyä Taran on voinut taas paremmin (ei ole oireeton, mutta kesä oli jotain ihan kamalaa), ilmat ovat olleet mukavat (välillä on ollu jopa yhtä lämmin ku kesällä ja vettä on satanu vähemmä ku kesällä..). Joten vapaapäivät olen käyttänyt aikalailla lauman kanssa puuhailuun.

Välillä olen tehnyt koirille hyppyesteitä pihalle (ofc), Milolta hyppy sujui vallan mainiosti heti, Taranin piti ensin pohtia tointaako hypätä. Esteet eivät olleet kauhean korkeita, vain Miloa hiukan korkeampia. En viitsinyt tehdä korkeampia sillä Milo ei ole hyppinyt esteitä pitkään aikaan ja eihän poikakaan ole kovin iso. Tarania taas en viitsi hyppyyttää muista syitä sen korkeammalta ainakaan vielä. Kuitenkin Milo oli innoissaan ja Tarankin alkoi sitten toiselle kerralla hyppäämään paremmin.

Jeee hyppy :D
Sitten toinen asia mitä olemme tehneet on jälki. Jäljet mitkä tein ei ollu vaikeet; Milolle n. 20m ja Taranille vähän pidempi. Taranin jälki oli tehtynä pidempään kuin Milon jälki ja herkkuja laitoin molemmalle jokatoiselle tai joka kolmannelle askeleelle.

Milo haki ensin, että mikäs juttu se tämä olikaan. "Haa, tossa on herkku, kiits mitäs sitte tehää?" Eikun uudestaa vaa "Milo jälki" Kyllä Milo sitte alko muistaa mikä oli juttu ja sen jälkee sainki lampsii muutaman metrin takana tekemättä mitää sen kummempia. Hyvin toimi nenä pojalla. :D



Taran pääsi jäljelleen toisena, Taran olis ensi halunnut tehhä kaikkee ihan muuta, mutta sitte se tajus jutun pointin ja meni tosi nätisti. Kyllähän Taran herkkujen eteen tekee ihan mitä vaan. ;) Lopuksi Taran oli ihan varma, että jotain jäi vielä matkan varrelle olis halunnu mennä jäljen toiseen kertaa lopusta alkuun.

Taran keskittyneenä :)

Syksyllä on myös kiva käydä mehtäilemässä kuivalla säällä ja niin olemme tehneet aika paljon. Matkassa oli Milo, Taran, Hippu ja Lemmy ja vauhtia riitti. Muutaman kerran olemme maalla ollessamme käyneet tekemässä kunnon metsä lenkin/riehumis reissun. Milo, Taran ja Lemmy juoksee siellä itsensä väsyksiin ja Hippu lyrreltää perässä. Kaikki koirat myös keräävät itse puolukoita ja mustikoita varvuista ja syö niitä enemmän kuin thaimaalaiset kerkee kerätä. :D 

Kissat ovat nauttineet myös ulkoilusta valjaiden ja hihnojen kera. Morísta on kiva päästä kiertämään pihaa ja lähimetsikköä, Lunitarin mielestä se ei ole niin hohdokasta (pahainen hienohelma). Joku kuva vielä kissojen ulkoilusta. 


Lunitari maastoutuu 

Joku päästäinen vilisti ohi..
Kannon valtias Morí ensimmäinen
 



 


maanantai 20. elokuuta 2012

Lomareissuja

Loma ei ole vielä ohi, mutta kirjoittelempa parista jo takanapäin olevasta lomareissusta. Ensimmäiselle reissulle matkaan pääsi Milo ja Taran, kissat pääsivät täyshoitola O.C:hen ;). Ensimmäinen matka vei meidät viikonlopuksi Niinan luo Espooseen. Milo, Nuray ja Tesni olivat innoissaan ja Tarankin vaikutti ihan tyytyväiseltä. Hyvä reissu oli, käytimme koiria koirapuistossa, ulkoilimme niiden kanssa muutenkin aika paljon. Koirat saivat olla Jonin ilona lauantaina useamman tunnin kun kävimme Niinan kanssa linnanmäellä. Meillä oli ainakin kivaa, en sitten tiedä miten kivaa Jonilla mahtoi olla..

Koirapuistossa ei ollut muita koiria kuin meidän nelikko, mutta ei se ainakaan menoa haitannut. Jopa Taran innostui leikkimään ja JUOKSEMAAN. Tosin heittäityi välillä maahan ja oikaisi jatkuvasti pysyäkseen perässä, mutta silti. Harmi vain, että tällä reissulla ei ollut kameraa mukana. Olisi tullut hyviä kuvia kun kaikilla koirilla oli niin mukavaa. Ensi kerralla sitten :D

Toinen reissu vei Tampereen kupeeseen ylöjärvelle, sinne pääsi vain Taran mukaan. Milo, Morí ja Lunitari olivat edellämainitussa täyshoitolassa. Tosin mainittakoon sen verran, että Milo oli ollut lauantaina reippaana poikana iskän ja veljein mukana siskoni ja sen miehen remontti apuna. Milo oli kyllä kuulemma ollut tosi nätisti ja saanut juoksennella vapaana pihalla. Kerran Milo oli tehnyt virhearvion ja kun hepuli oli iskenyt poika oli hypännyt suoraan harmaaseen maali astiaan. Oli kuulemma ollut yltäpäätä maalissa (ei onneksi päästä, maalia ei ollut mennyt silmiin, suuhun tai korviin). Onneksi maali oli lähtenyt kokonaan pois kun poika oli pesty saman tien. :) Sellainen raksamies Milo on.

Tällä reissulla minulla oli kamera mukana, nyt saatte Taranin matkan kuvina :)

 
Taran oli matkaalähtö aamuna hiukan masentunut kun Milo ja kissat ei ollu kotona 



Perillä Taran pääsi tutustumaan staffinpentu Kössiin (kyllä Taran on juuri näin innoissaan)
Äkkiä löytyi paikka mistä vahtia pihaa, se oli paljon mielenkiintoisempaa kuin pentu
Koirapuistossa Taran tykkäsi tutustua muihin koiriin ja innostui välillä jopa leikkimäänkin
Torikokous; hei kukas sie oot?
Koirapuiston jälkeen väsytti kovin, mutta pihaa oli vahdittava (aidan toisella puolella oli tosi rasittavia lapsia)
Kössiä ei väsyttänyt laikaan joten Taran sai olla kiipeilyteline/purulelu/hyppyeste/.. :D
Taran oli tosi valppaana kun naapurin lapset tuli aitaa kiinni huutelemaan: "kattokaa Kössi ja paksu koira!" Taran syö tuollaset huutelijat aamupalaksi.. ;)
Juuri ennen kotiin lähtöä Taran alkoi olla tosi väsynyt, Taranin päiviin ei normaalisti kuuluu 24/7 menoa :) Kössikin alkoi vihdoin olla vähän rauhallisempi

Reissu oli ihan kiva, Taran meni aina innoissaan koirapuistoon (kävimme parissa eri puistossa), vaikka ei siellä ihan hirveästi riekkunutkaan. Tutustui uusiin koiriin, välillä saattoi vähän aikaa juosta niiden kanssa, muuten vaelteli yksin tai istui keskellä puistoa ja seurasi muiden puuhia. Puiston yhteydessä oli myös järvi missä sai uittaa koiria, Taran kävi mielellään kahlaamassa siellä. Kerran oli hiukan ikävä tapaus puistossa kun sinne tuli sellainen pyreneittenmastiffi mix (uros), se oli aivan valtavan kokoinen, painoi ainakin 75-80kg. Se ei jättänyt Tarania rauhaan vaan ahdisti sen aitaa vasten ja hyppi päälle, sen omistaja ei puuttunut mitenkään asiaan ja Taran parka kerkesi loukata selkänsä ennen kuin sain sen jätin alta pois. :( Mutta muuten reissu onnistui kaikin puolin hyvin ja Taran vaikutti ihan tyytyväiseltä. Tosin oli ihan rättiväsynyt kun päästiin kotiin. Jaksoi kuitenkin tervehtiä Miloa ja Moría innoissaan. :)

Lomaa on vielä viikko jäljellä saanut nähdä mitä kivaa vielä keksin Lauma ÖÖn iloksi :)

maanantai 6. elokuuta 2012

Yleisön pyynnöstä KUULUMISIA

En ole viimeaikoina  jakasanut/kerennyt/viitsinyt blogia kirjoittaa, mutta taisin Niinalle luvata päivittää kun loma koittaa. Tänään on virallisesti lomani eka päivä joten kirjoitan teille kuulumisia :)

Elikkäs paras juttu on se, että Lauma ÖÖ on kasvanut uudella jäsenellä. Lunitari tuotiin tosiaan klinikalle siskonsa kanssa lopetettavaksi, sillä ne ei ole enää pentuja ja ekat kiimat oli ollu ja se ei ollutkaan niin kivaa ja söpöä. Eikä kissoja haluttu steriloida vaan nimenomaan lopettaa.. Kissoilla ikää alle vuosi ehkä n.8-9kk. Omistaja maksoi eutanaiasta ja tuhkauksesta, halusi vain jättää kissat ja lähteä. Sanoi lähtiessään, että lopettakaa ne tai pitäkää vaikka itsellä, miulle on ihan sama..

Aloin siirtämään kissoja kuljetusboksista isompaan häkkiin odottelemaan mitä tapahtuu, otin ensimmäisen kissan häkistä ja ihastuin siihen heti. Kissa oli niin nätti, eikä se vierastanut minua yhtään, vaikka tapasimme ekaa kertaa. Päätin alle sekunnissa, että tuo on miun. :) Siskolikkakin oli tosi nätti, mutta huomattavasti arempi. Päätimme etsiä myös sille uuden kodin. Muutaman puhelun jälkeen myös siskolla oli uusi koti tiedossa. Tapahtumat sijoittumvat siis perjantaille ja toisen kissan uusi omistaja tulisi reissusta vasta maanantaina takaisin kotiin. Joten sovimme, että steriloimme molemmat kissat lauantaina ja mie pitäsin kummankin kissan vkl yli kotonani.

Vähän jännitti tottuuko Lunitari koiriin, ensi tapaaminen ei mennyt kovin hyvin.. Mutta parin päivän päästä Lunitari uskaltautui tutkimaan asuntoa (majaili kylppärissä, koitrat ei päässy sinne, mutta kissa pääs kulkemaan miten haluaa). Lunitari reipastui lisää kun arempi kissa ei ollut enää luonani. Morín kanssa Lunitari tuli heti toimeen, yllätyin ihan miten hyvin se meni. Moríhan ei ole tottunut olemaan toisten kissojen kanssa. Morí on itsekkin reipastunut nyt kun Lunitari on ollut sen seurana. Ne leikkii tosi paljon yhdessä ja sitten nukkuvat kasassa. :) Yllätyin myös siitä miten vähän Lunitari sterssasi uudesta kodista, alle viikossa se kulki siellä kuin olis asunut luonani aina. Lunitari on todella ihmisrakas, tulee syliin ja nukkuu miun päällä. Koirista se ei vieläkään tykkää, mutta jos koirat ei huomioi sitä se ei huomioi koiria. :)

Sitten toinen hyvä uutinen on se, että muutimme. Taas.. Nyt on taas lisää tilaa kissojen leikkiä (koirien myös, mutta ne ei juuri sisätiloissa leiki). Ja kissat pääsevät myös parvekkeelle nauttimaan auringosta ja raikaasta ilmasta, tässä asunnossa on iso lasitettuparveke. Kaikin puolin oon tosi tyytyväinen tähän tällä hetkellä. :)

Mitäs muuta.. Miulla ei oo kertoo mitää kivoja treeni tai näyttelyjuttuja joistain kumman syystä. Tää kesä on ollu Taranille tosi vaikee, sillä on ollu tosi pahoja allergiaoireita jatkuvasti. Jouduin ajelemaan sen torson lähes karvattomaks jotta helpottas ees vähän ja antibioottia ja shampoopesuja on meijän kesään kuulunu. Välillä Taran koittaa olla tosi reipas ja välillä taas se ei selvästikkää jaksa tehdä kauheesti mitään. Eilen kuitenkin Taran sai uuden ystävän ja leikki ihan mielellään. Niin ja kyllä se aina aika ajoin riehuu Lemmyn kanssa todella paljon pihalla olessa.

Milo on Milo vaikka mitä tapahtus, ilmapallo sillä on aivojen tilalla. Vauhti on hirrrvee kunnes alkaa yskittää. Mutta onneks se ei hirveesti menoa hidasta. Eilen kun käyii mökillä uimassa oli hauska seurata kun Hippu ui ensiks tosi sulavasti ja sitte Milokin jostain syystä päätti uida ja se räpiköi ja roiski vettä joka paikaan. :)

JA vielä Herra-H aka Hippu täytti 3.8 9-vuotta, suuret onnittelut siis pienelle pojalle.
Jokunen kuva vielä kaupanpäälle.. Ja päivitinpä blogia vähän muutenkin :)

Morí sai alistua alemmalle tasolle omassa kiipeilypuussaan (onneks ne on yleensä yhdessä ylätasolla) 



Tässä on hyvä nukkuu aina välillä :)



sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Kuvia

Olipas ihana sää koko viikonlopun, tuli ulkoiltua paljon ja otinpa muutaman kuvankin. :)

Taran on hieno pihanvahti :)

Milolla oli omaa kivaa :)

Hippukin oli mukana, yiritti pysyä mahdollisimman kaukana muista..

Morí nautti myös ulkoilusta, ei olis halunnu millää takasi sisälle :)

Piti vielä laittaa kuva viime viikonlopun vieraasta Lemmystä

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Onnea Milolle

Pieni (ehkä kooltaan, muttei muuten) ja niin rakas Milo (Orvokki Taavetti) täyttää tänään 5 vuotta. Vastahan Milo oli pieni pentu ja nyt se on jo ihan aikamies. :) Kaikenlaista Milon 5 vuoteen onkin mahtunut (tapahtumia, uusia tuttavuuksia ja ja ja) ja innolla odotan mitä kaikkea vielä tuleman pitää. Haluan siis toivottaa tätäkin kautta tuolle hurmurilleni hyvää syntymäpäivää <3

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Kuulumisia

Ajattelin nyt piiiiitkän tauon jälkeen kirjotella taas vähän kuulumisia. (Vaikka voihan se olla, että kaikki on jo luovuttaneet tämän blogin suhteen).

Vuoden vaihteessa muutimme uuteen asuntoon, tämä on isompi kuin edellinen ja muutenkin parempi (ei kyllä ihan vielä se unelmien asunto, mutta silti..) Taran säikähti ekana yönä humalaisia naapureita niin paljoin, että ekat päivät ja yöt oli tosi vaikeita. Taran pysytteli väkisin hereillä ja säpsähti jokaisestä äänestä, tyttö oli niin väsynyt, että meinasi nukahtaa istualtaan ja niin olin minäkin. Ei ole yhtään Taranmaista stressata noin paljoa.No onnellinen loppu tällä tarinalla kuitenkin on; pikku hiljaa Taran alkoi luottaa tähän paikkaan ja tottui ääniin ja niin Taranista tuli taas oma ihana lahna itsensä. :D Milo ja Morí kotiutuivat heti, vaikka ajattelin Morílla olevan ongelmia uuden asunnon kanssa. Mitä vielä, poikahan on paljon onnellisemman oloinen täällä kuin edellisessä paikassa. Morí on reipastunut kaikinpuolin huimasti. Kyllä siitä vielä kissa tulee. :)

Taran sai myös pahat allergiaoireet jostain, mutta ne saatiin kuntoon ja nyt taas kasvatellaan vaan leikattua turkkia takaisin. Taranin silmät tutkittiin terveiksi, pienet sille. Taranissa on jotain tervettäkin.. Päädyin myös Taranin sterilointii  ja niinpä se sitten pari viikkoa sitten leikattiin. Toivottavasti sekin auttaa allergiaoireisiin ja eipähän tartte enää juoksuja sterssata. Eikä minulla ollut mitään aikomusta tettää Taranilla yhtää pentua.

Lauma ÖÖ on saanut kaksi uutta "serkkua" ensin pk collie pojan Yodan. Lauma on nähnyt Yodan vasta kerran vaikka poika on ollut siskollani jo muutaman kuukauden, mutta ensi kohtaaminen meni ainakin ihan hyvin. Jopa  Morí tuli tutusumaan Yodaan ihan reippaasti. Milo ei nyt tietenkään kauheesti lämminny Yodalle. Ja tuskin koskaan lämpeääkään kun näkevät niin harvoin. Taran taas sai uuden ystävän heti.
Toinen serkku on Lemmy. Lemmy on toisen siskoni ottama koiranpentu. Lemmy tuli Annalle reilu viikko sitten, Lemmy on sekarotuinen. Taran ja Lemmy tulee hyvin toimeen, ensin ne leikkii hirveesti ja sitten nukkuu vierekkäin. Milo ei oikein innostu Lemmystäkään. Morí jännittää vielä tosi paljon, mutta eilen antoi kuitenkin Lemmyn haistella itseään ennen kuin läppäs tassulla :D. Lemmyn kanssa Milo ja Taran on paljon tekemisissä, asuuhan Lemmy melkein naapurissa. Eli uskon Milon ja Morínkin tottuvan Lemmyyn joku kaunis päivä. 

Tälläistä tällä suunnalla, olkoon maaliskuun lupaus se, että kirjoitan tänne useemmin :D

lauantai 7. tammikuuta 2012

Kuvahaaste

Elikkäs sain jo aikaa sitten kuvahaasteen, nyt sitten ajattelin vastata siihen kaikkien iloksi. Säännötkin olivat niin simppelit, että jopa mie pystyn niitä noudattamaan:
1) Aukaise neljäs tiedostokansio, jossa säilytät kuviasi.
2) Aukaise kansion neljäs kuva ja julkaise se blogissasi.
3) “Selitä” kuva.
4) Haasta kolme muuta bloggaajaa.

Taran ja Nuppu 


















Kuva on kesältä 2010 eli Taranin ekalta kesältä. Kuvassa myös siskoni lk chow chwo tyttö Nuppu. Mitälie likat vahtaa yhessä. Ja joku vielä kiittä jos näkee et tää kuva on täällä. Ja kyse ei ole Nupun omistajasta vaan kuvassa melkein häröttävästä veljestäni ;)

Siinä olis nyt sitten kuvaa haasteeseen. Kuulumisia tulossa samaan aikaan, samalla kanavalla.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Operaatio linnut uuteen häkkiin

Kuulostaa varmaan ihan simppeliltä; ota lintu häkistä A laita se häkkiin B, ota toinen lintu ja toista operaatio. Niin tai sitten sen voi tehdä myös näin: Ota lintu häkistä A (hetihän se ei antaudu kiinni) laita se häkkiin B, se pääsee lentämällä karkuun häkistä. Pidä huoneen ovea auki, että kissa pääsee hyökkäämään linnun kimppuun. Huuda kissalle, että ei koske lintuun. Molemmat pysähtyvät lattialle vierekkäin. Nappaa kissa ja poista se huoneesta. Tässä vaiheessa on hyvä laittaa se ovi kiinni. Nappaa säikähtänyt lintu lattialta ja ala siirtää sitä kohti häkkiä B. Tässä vaiheessa lintu alkaa ensin näykkiä kädestä, se ei varsinaisesti satu, kunnes lintu puree kunnolla. Se taasen sattuu, heita lintu häkkiin B ja pienen huudon kera. Häkin ovi äkkiä kiinni. Siinä vaiheessa on hyvä huomata, että huoneessa on myös pieni koira joka tulee varovasti katsomaan sängyn alta mistä moinen huuto. Onneksi koira ei kuitenkaan osallistunut linnun jahtiin kissan kanssa.. Sitten olisi vielä se toinen lintu siirrettävä. Noh koska vuodat itse verta pyydät apua. Ja koska lintu on kaikesta tapahtuneesta niin järkyttynty se antaa siirtää itsensä ihan nätisti. Tämä tapa on hyvä niille jotka haluavat jännitystä sunnuntai aamupäiviin. ;) Loppu hyvin kaikki hyvin vaikka matkan varrella vähän jännittikin. :) Niin ja jos lintu puree sormeen ja sormi suotaa verta niin eikös jonkun pitäisi ainakin puhaltaa tai jotain. Mutta ei, meillä sanotaan vaan; Mitä sie täällä huuat, ai no puhalla siihen ite. Ja poistutaan paikalta...

Pari kuvaa nyt kuitenkin, lisää tulee kohan tilaamani asiat ovat tulleet, poikamiesboksi tarvitsi myös uuden sisustuksen. :D

Ja häkki on jaettu, tään mun ja toi on sun puoli ;)



perjantai 9. syyskuuta 2011

Taran rakastaa syksyä...kunnes sataa

Niin se vaan on, että syksy on taas saapunut ja jäljellä on enää vain satunnaisia oikein lämpimiä päiviä. Ja Taran nauraa partaansa, että siitäs saitte kaikki jotka nautitte kesästä, nyt se on ohi. Kivaa on kunnes alkaa satamaan, sateellahan ei ulkona olla jos ei oo pakko. Taran ei vaan voi sietää vesisadetta.

Taranillahan on ollut paljon ongelmia kutinan kanssa, nyt syykin on selvillä. Teetin Taranista allergiatestit ja tuloshan on selvä; neiti on allerginen vähän kaikelle. Eli kesällä ongelmana ovat monet puut ja rehut, kaikkina aikoina ongelmana on jotkut ruoka-aineet, varasto- ja pölypunkki ja sitten on vielä iholla eläviä sieniä. Joihinkin näihin minulla on selvä ratkaisu esim. vältä tiettyjä ruoka-aineita, aika yksinkertaista. Enemmän päänvaivaa tuottaa esim. pöypunkki, ei siitä pääse eroon lopullisesti, siivoat ja käännät selkäsi niin ne pirulaiset ovat palanneet.. Mutta näillä mennään ja nyt kun tiedän voin tehdä jotain helpottaakseni Tarania.

Sitten vähän iloisempia syksyisiä juttuja. Kävimme yhetenä viikonloppuna metsässä hengailemassa (kai siellä oli tarkoitus kerätä jotain sinisiä juttuja..). No anyways koirat oli messissä ja niillä näytti olevan lystiä juosta metsässä. Tai siis Milo ja Taran hoitivat juoksemisen, Hippu etsi turvaa, ettei jäisi alle. :D Metsään ei tainnut jäädä yhtään mustikkaa kun Taran veti niitä itse varvuista minkä kerkesi. Milolle maistui myös, mutta ei kuitenkaan viitsinyt niitä itse kauheasti kerätä. Rakas veljeni Joonas avasi taas suuren suunsa ja sanoi, että "Ehkä chow chown kieli on siksi niin sininen kun ne syö paljon mustikkaa". Ehkä näin on, who really knows? Tältä reissulta on jopa pari kuvaa olemassa, taidampa laittaa tännekin pari.

Lauma ÖÖhön kuuluu myös kaksi papukaijaa vaikka ne jäävätkin täällä vähemmälle huomiolle. Nytpä kerron vähän niistäkin, on ne sen ansainneet. Elikkäs kaksi nymfi-herraa Osku ja Oskari, pojilla ikää noin 13 v. ovat olleet minulla 11 vuotta. Asuvat kesälahdella Hipun ilona, vaikka minun  ovatkin. Käyn aina moikkaamassa ja hoitamassa niitä siellä. Pojat muuttavat lähipäivinä isoon ja hienoon häkkiin, laitan kuvan kohan häkki on täysin valmis. Vaikka ei entisessäkään varsinaisesti vikaa ole. Mutta pojat ovat ansainneet isomman poikamiesboksin ;)
Ja mitäs se Taran mussuttaa.. 

Minkälie karhun bongasivat
Olihan se pall.. Hippukin mukana

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Loma kuulumiset

Kesäloma tuli ja meni. Eihän lomalla ollut aikaa notkua koko aikaa koneella joten nyt sitten takautuvasti kuulumisia. Eli minulla oli pari viikkoa lomaa, joten Lauma Öölläkin oli lomaa :) Enisin satoi ja satoi ja vielä vähän tai ketä oikein huijaan paljon satoi. Mutta sitten kun se sade vihdoin loppui alkoi lysti. Koirat sai olla paljon ulkona vapaana maalla, ja Moríkin nautti auringosta tosin ei niin vapaana. Ohjelmaan kuului paljon ulkoilua, mökkeilyä uintia... Taran ei ui mutta nauttii kyllä järvessä kahlaamisesta ja läträämisestä. Taran tykkää "sukeltaa" eli työntää koko päänsä vedenpinnan alapuolelle ja poimii pohjasta esim. keppejä. Milo taas ui muissa rannoissa paitsi omassa, normaaliisti. Poika yllätti kuitenkin iloisesti kun muuttui oikeaksi vesipedoksi omassa rannassa :D

Koirilla oli myös muutaman päivän ajan seuraa, kun Niina pakkasi itsensä ja koiransa autoon ja karautti kyläilemään. Morísta se ei ollut ihan niin hyvä juttu vaikka reipastuikin koko ajan. Kävimme porukalla ilahduttamassa myös Herra H:ta eli Hippua. Kivaa oli ylipäätänsä ja kuviakin tulee jos vaan saan niitä itselleni :)

Loppulomasta oli luvassa vielä lisää uimista ja kesätapahtumassa käyntiä, Milo pääsi veneilemäänkin. Taran ei valitettavasti päässyt mukaan ainakaan tällä kertaa. Taran oli viime kesänä pari kertaa veneessä mukana, mutta ei ehkä nauttinut siitä ihan niin paljoa kuin Milo. Ehkäpä kokeillaan joku kerta uudestaa. Niin ja jossain vaiheessa kesäkuun loppupuolta oli Morín synttärit; suuret onnittelut 1 vuotiaalle pikku Morílle <3

Nyt on loma ohi ja karu paluu arkeen on koittanut, mutta eiköhän tässä keretä kesäsätä silti vielä nauttia :) Taran kävi eilen vähän "kaverikoirailemassa" ja oli kyllä äärettömän reipas tyttö. Käyttäytyi tosi nätisti ja antoi silitellä itseään, eikä säikähtänyt äkkinäisiä liikkeitä tai ääniä. Taran on kutsuttu uudelleenkin paikalle ja kyllä me mennään. Miten paljon iloa voikaan tuo pieni karvapallo tuoda ihmisille. <3 Vähän on tietysti myös huonoja uutisia. Taran kutisee ja paljon. Sillä alkaa olla kesätukka kun joudun sitä aina ajelemaan.. Kutina paheni alkukesästä, olisiko allerginen siitepölylle tai jollekkin ötölle?? Kortisoni rauhoitti hiukan oireita.
Mutta hyvillä mielien jäädään odottaan mitä tämä kesä tuo vielä tullessaan. Kuvia coming up someday :D